Job 30

¹"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.

²Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

³puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;

⁴he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

⁵Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.

⁶Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.

⁷Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat -

⁸nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.

⁹Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;

¹⁰he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

¹¹Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

¹²Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

¹³He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;

¹⁴niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

¹⁵Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

¹⁶Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

¹⁷Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.

¹⁸Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

¹⁹Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

²⁰Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.

²¹Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.

²²Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

²³Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

²⁴Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?

²⁵Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

²⁶Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

²⁷Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

²⁸Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.

²⁹Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.

³⁰Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

³¹Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."